JOHANNA

 + YHTEYSTIEDOT

Mun tarinani – miten musta tuli Next Level Nainen 

En mä syntynyt Next Level Naiseksi. Päinvastoin – olin se nainen, joka roikkui miehissä, jotka eivät koskaan aikoneet antaa mulle sitä, mitä mä oikeasti halusin.

Muistan yhdenkin hetken: istuin kahvilassa sen miehen kanssa, joka kahden viikon jälkeen sanoi “mä en etsi mitään vakavaa.” Ja mitä mä tein? Häpesin omia tarpeitani ja mietin, pitäisikö mun teeskennellä, ettei muakaan kiinnosta – vaikka sisälläni huusin rakkautta ja sitoutumista.

Toisen kerran melkein ajoin 100 km tarkistamaan, onko mies siellä missä sanoi olevansa (jälkikäteen selvisi ettei ollut). Mutta en siltikään uskonut mun intuitiota, vaan kuvittelin, että mä voin mun rakkaudella muuttaa ihmisen näkemään, miten hyvä mä olen.

Mä olin mestari pienentämään itseäni, häivyttämään tarpeitani ja selittämään itselleni, miksi vähempikin muka riittää.

Yksi iso käännekohta oli, kun tutustuin kiintymysmalleihin. Yhtäkkiä kaikki mun suhteet alkoivat näyttää uudessa valossa – näin selkeästi, miksi mä hakeuduin aina samanlaisiin miehiin ja miksi olin niin epävarma. Mutta vaikka ymmärsin, miksi, mä en vielä osannut muuttaa. Mä tyydyin edelleen.

Vasta kun olin tehnyt paljon sisäistä työtä, löysin turvallisemman ihmisen. Hän näytti mulle ensimmäistä kertaa, mitä tarkoittaa, kun toinen oikeasti haluaa sun parasta. Mä itkin kaksi viikkoa joka päivä – pelkästään siitä helpotuksesta, että mun ei tarvinnut jahdata. Mä sain kokea, miltä tuntuu, kun mua jahdattiin.

Silti tämänkin suhteen piti päättyä. Se oli lopullinen peili: nämä miehet eivät olleet kukaan sen arvoisia, mitä mä olen.

Siinä kohtaa mä päätin, että mun tarina muuttuu. Ja siitä syntyi Next Level Nainen.

Kolme askelta, joilla mun tarina muuttui

  1. Murra vanhat kaavat – opin näkemään, miten kiintymysmallit ja häpeä ohjasivat mun valintoja.

  2. Nosta itsesi Next Levelille – aloin seisomaan omalla tasollani ja sanomaan ääneen, mitä haluan. Opettelin myös käyttäytymään feminiinisesti miesten kanssa - vaikka se alkuun tuntui ihan vitun hölmöltä mutta se toimi.

  3. Opi tapaamaan just se sun tyyppi – en enää tyydy sattumanvaraisiin kohtaamisiin, vaan tiedän, miten kohdata oikeat ihmiset livenä ja rakentaa suhde, joka kestää.

Miksi juuri minä?

Mun oma kokemus (yhdistettynä koulutukseen) tekee tästä paljon enemmän kuin rakkausvalmennuksen:

  • KTM, 2021

  • Psyykkinen valmentaja 20 op, 2023

  • Psykologian opinnot 45 op, Itä-Suomen avoin yliopisto 2022–2025

  • Sadoittain kirjoja ja kursseja liittyen opettamiini aiheisiin
  • Tuleva: Keho- ja traumatietoinen valmentaja 20 op, 2026

Mä tiedän, miltä tuntuu olla jumissa niissä ihmissuhteissa, joissa toivo voittaa todellisuuden. Mä tiedän, miltä tuntuu saada ensimmäistä kertaa maistiainen aidosta turvasta. Ja mä tiedän, miten kulkea koko matka loppuun – omalle tasolle, jossa rakkaus on vastavuoroista ja oikeaa.

Sun vähän erilainen rakkausvalmentaja

Johanna Kurki